perjantai 21. joulukuuta 2012

Internet-palvelut: Digitaaliset ekosysteemit

Digitaalinen ekosysteemi on reaalimaailman tietämyksen, prosessien sekä sosiaalisten ja taloudellisten verkostojen digitaaliteknologian mahdollistama digitaalinen ilmenemismuoto.

Digitaalinen ekosysteemi kehitettiin 2002 lisäämällä "digital" Mooren 1996 lanseeraamaan "business ecosystem" -käsitteeseen.

Digital Media Finland on tehnyt BusinessOulun toimeksiannosta selvityksen digitaalisen sisällönjakelun sisältöekosysteemeistä. Selvitys tarkastelee digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia ekosysteemiajattelun kautta. Selvitys on luettavissa täältä >

perjantai 14. joulukuuta 2012

Internet-palvelut: blogiartikkeli kontekstin merkityksestä


Lähtökohdan selityksen löytämiselle voi tarjota Malcom Gladwellin jenkkipopulaarikirja The Tipping Point vuodelta 2000, jossa pohditaan, miksi jotkut ilmiöt leviävät nopeasti ja toiset eivät. Gladwellin mukaan kolme sääntöä auttavat ymmärtämään ilmiöiden leviämistä: “Law of the Few”, “Stickiness Factor” ja “Power of Context”.

Samoja malleja viestien leviämisestä voi käyttää hyvin erilaisten asioiden selittämiseen.

“Power of Context” tarkoittaa, että ihmiset ovat paljon enemmän riippuvaisia ympäristöstään kuin voisi kuvitella. Epidemian syntyminen riippuu paljon siitä, milloin ja missä paikassa se lähtee leviämään. Ilmiön, esimerkiksi taudin tai vandalismin, leviämiseen voi vaikuttaa ympäristöä muokkaamalla.



torstai 13. joulukuuta 2012

Internet-palvelut: Vieraileva tähti

Teppo oli järjestänyt skype -luennon Pekko Koskiselta, joka on Wizardris pelin pääsuunnittelija. Katsotaan millainen esitys tulee olemaan...

Pekko kertoi aluksi omista taustoistaan, pelien historiasta ja omia lähestymistapojaan peleihin.

Hänellä on koulutus Oulun yliopiston tietojenkäsittelyn laitokselta ja opiskeluaikoina hän kavereineen teki tutkimustyönä mm. kokeilumuotoisia pelejä. He perustivat mm. Ludocraftin. Pekko on toiminut myös taiteiden puolella pelisuunnittelun osa-alueella. Hän on ollut mukana monessa digitaalisessa pelissä mm. http://www.dyadgame.com/. Hän on tällä hetkellä apurahataiteilija pelintekijänä.

Pekko veti jossain vaiheessa esiin lers...labyrintin. Mietinkin, että tuostahan saisi hyvän mobiilipelin. Vaikea labyrinttipeli! Hän kertoi myös hovipeleistä, uhkapeleistä, urheilusta ja lasten leikeistä. Nämä neljä ovat kattaneet 5000 vuotta kestäneen pelien historian. Nykyään pelit ovat muuttuneet hyvin paljon näistä edellisistä esimerkeistä. Nykyään peli voi olla ns. maailma.

Tällä hetkellä lautapelit myyvät enemmän kuin koskaan. Digitaaliset pelit eivät ole ainakaan vielä ajaneet niiden ohi. Lautapeleihin on tullut laajempi muotokirjo. Ja niiden pelisuunnittelu on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. "Attika on muuten hyvä peli" -Pekko.

Pekko suositteli lautapeleistä Defective yeti nimistä peliä. Sekä Space Alertia. Kysymykseen "Miksi nykyaikaset, digitaaliset, pelit yksinkertaistuu ja muuttuu tosin suoraviivaiseksi." Pekko vastasi, että ihmiset eivät ole niin keskittyneitä peleihin. Hardcore pelaajat vähenee. Esim. Angry birds, ei ole hänen mielestään mikään erikoinen peli. Digitaaliset pelit ovat nykyisin eniten kännyköissä, joten ne ovat enemmän on the go -tyyppisiä, joita pelataan bussipysäkillä 5 minuuttia.


Pekko myös selitti Guitar Hero -pelin psykologiaa. Aivan uudenlaisia näkemyksiä pelistä.


Pekon tehtävä meille: google driven kalvo Seven Perspective on game design. Ottakaa joku verkkopohjainen palvelu esim. Facebook tai hakemistorakenne. Tehkää sen pohjalta suunnitelma mitä pelillisiä aspekteja siihen voisi lisätä ja mitä siitä mahdollisesta seuraisi. Voi olla huonoja ja hyviä aspekteja. Kirjoittakaa skenaariot ylös. Rakentakaa yksi iso tai kolme pientä skenaariota ja esittäkää ne kuvailemalla niitä. Tehkää tämä yksin tai ryhmissä.



Tämän päiväisestä luennosta tuli mieleen Esa Saarisen luennot.




perjantai 7. joulukuuta 2012

Tarttuvuustekijä postaus

Eilen Suomi vietti 95 -vuotis itsenäisyyspäiväänsä, jonka kunniaksi järjestettiin taas kerran linnan juhlat. Jopa itse Teuvo Hakkarainen oli saapunut paikalle ja vielä selvinpäin. Boolin maistelun jälkeen Tepi ei muistanut montako lasia sitä oli maistellut. Ilkka Kanerva kaatui keltaisen salin tanssilattialla selälleen. Ike kertoi meedion kaataneen hänet telepaattisilla kyvyillään. Harry Harkimo saapui Aake Kallialan käsipuolessa kättelemään illan isäntää, jolla oli kadettien kertoman mukaan puolet kättelyajasta löysät housussa. Tämän tiedon kuultuani en enää ihmettele miksi Saulilla oli niin tuskainen ilme koko kättelyn ajan.



Mies toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Näin jälkikäteen.

Internet-palvelut: Tipping point = ryöstäytymispiste




Miksi jotkut ideat, muoti käyttäytymiset ja memet leviävät ja jotkut eivät ?

- Tipping point on se piste, jonka jälkeen idea leviää itsestään
   : Se on myös Malcolm Gladwellin kirja

Gladwellin mukaan ideat, muoti, käyttäytyminen ja memet leviävät kuten epidemiat (virukset)
 - Kun epidemia on levinnyt tarpeeksi laajalle, sen leviämistä ei voin enää estää

- Voimmeko hyödyntää tätä ?

Kirjan mukaan positiivisten epidemoiden leviämiseen vaikuttaa ?

- Law of the Few = harvojen laki
- Stickness factor = tahmatekijä
- Power of Context = kontekstin voima ?!


Ekonomisteilla on 80/30-periaate
 - 80% ryhmätöistä on 20% tekemiä
- 20% rikollisista tekee 80% rikoksista

Epidemioilla tämä suhde on vielä suurempi. Muutama ihminen voi olla vastuussa epidemian leviämisestä tiettyyn sosiaaliseen verkostoon.

Harvojen laki:

- Yhdistäjät
- Asiantuntijat
- Myyntimiehet

Yhdistäjät ovat hyviä tutustumaan ihmisiin
 - he osaavat myös esitellä kavereita toisilleen

Asiantuntijat ovat informaatiospesialisteja
- he ovat niitä kavereita, jotka osaavat hommat
 - osaavat tarkaista omia ja muiden ongelmia
- Aloittavat epidemioita

Myyntimiehet ovat niitä kavereita, jotka osaavat suostutella ja vakuuttaa.

Meidän luokassa ovat:

Yhdistäjiä:
Tomi

Asiantuntijoita:
Tommi

Myyntimiehiä:
Atte

ja minusta tulee isona JOHTAJA.



Tarttuvuustekijä
- Simple yksinkertainen
- Unexpected Yllättävä
- Concrete Konkreettinen
- Credible Uskottava
- Emotional Tunteellinen
- Story Tarina

SUCCESS (YYKUTT)

Tepon kotitehtävä: Kirjoittakaa blogiartikkeli kontekstin merkityksestä "tipping point" -käsitteen kanssa. Eli miten konteksti liittyy tipping pointtiin. Opintojakson loppuun mennessä valmis.

















sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vierailu Erwekolla

Kävimme torstaina 29.päivä vierailulla painotalo Erwekossa. Ehdimme katsella paikkoja noin 10 minuuttia, kunnes tuli palohälytys ja lähdimme kaikki kiltisti pihalle odottamaan palokuntaa. Muuten oli kyllä 5/5 vierailu. Kiitos Sirpa!






torstai 29. marraskuuta 2012

Internet-Palvelut: Esitykset jatkuvat

Atte ja Anssi piti mielenkiintoisen esityksen Arkkitehtuuri linssistä. Tommi ja hänen parinsa Juho kertoivat Vuorovaikutuksen linssistä. Mielenkiintoisia aiheita nämäkin. Tommi ja Juho osasivat hyvien esimerkkien avulla selittää miten Vuorovaikutus linssiä voidaan havainnollistaa.

Kognitiivisesta linssistä esityksen pitivät Elina ja Henna. He kertoivat mm. jos suunnittelijat ymmärtävät, kuinka käyttäjät tekevät vuorovaikutuspäätöksiä, voidaan käyttäytymiseen vaikuttaa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

TOP 5: Nämä ammatit tekevät miehestä halutun


Miesten parhaimmat ammatit TOP 5:

1. Yksityisyrittäjä

2. Toimitusjohtaja

3. Näyttelijä

4. Pankkiiri

5. Lakimies



Miehen blogin miehellä on kaikki tittelit hallussa. Onko sinulla ?




Lähde: seekingarrangement.com, Daily Mail

perjantai 23. marraskuuta 2012

imperialslugille

Muistan näin perjantain kunniaksi ystävääni, joka myös tykkää päivittää ahkerasti blogiaan. Eli tämä on niin sanotusti osoitettu vierailevalle tähdelle.










"Pirkka on vaalean kullankeltainen lager. Vaahdoltaan niukahko, mutta jää jopa hetkeksi oluen pinnalle renkaaksi. 

Tuoksussa enempi "olvia" eli pientä kumisuutta. Hieman jopa sitruksista hedelmää mukana, mikä on kohtalaisen outoa, joskin viehättävää. Keveästi maltaisuutta ja pahvia.

Maussa samaa sitruksista hedelmäisyyttä ja ruohoa. Etäisesti hieman radlermainen. Aavistuksen metallinen, hiven maltaisuutta ja pahvia. Jälkimaku on lyhyt, hieman terävän karkea ja pistävä. 

Suutuntumaltaan Pirkka on keveä, hiilihappoinen, hieman vetinen ja helposti juotava."

Vain naisille




torstai 22. marraskuuta 2012

Sakko

Sakko on rahallinen rangaistus rikoksesta. Sakotetun on maksettava sakkona tietty rahamäärä valtiolle


Internet-palvelut: Design with Intent

Dan Lockton

-miten asioita suunnitellaan niin, että käyttäytyminen on halutun mukaista ?

Jaettu "linsseihin" (lens)
- Arkkitehtuurinen linssi
- Virheenesto linssi
- Vuorovaikutus linssi
- Pelillinen linssi
- Havannoillinen linssi

Internet-Palvelut: Foggin käyttäytymismalli

Mitkä asiat teitä motivoivat ?
- miellekkyys
- palkinnot
- onnistumisen tunne
- halu onnistua
- raha

Kyvykkyys tarkoittaa itse asiassa sitä kuinka helppoa käyttäytyminen on tehdä
- työmäärä
- käveleminen, puhuminen, näkeminen
- lukeminen
- aika
- fyysinen ponnistus
- aivotoimintaa
- sosiaalinen poikkeavuus
- rutiineista poikkeavaa

Jos käyttäytyminen vaatii jotain näistä, se ei ole helppoa.

TRIGGERIT

-Triggerit laukaisevat käyttäytymisen
 : vaikka olisi motivaatiota tehdä jotain ja asia olisi helppo tehdä niin ilman triggeriä sitä ei tapahdu.

Triggereitä eri käyttäytymisille on olemassa ?

Tupakan poltto ?
-Ketutus

Hampaiden harjaus?
-mahdolliset reiät

Lenkillä käynti ?
- liikaa energiaa

Läksyjen tekeminen ?
- paine

Kaupassa käynti ?
- nälkä ja ruokaa ei ole


Valitse itsellesi jokin "paha" tapa tai muu käyttäytyminen, jota haluat muuttaa

-kirjoita tavasta blogiartikkeli ja seuraa opintojakson ajan käyttäytymistä
- opintojakson lopussa katsotaan onnistuiko käyttytymisen muutos
-tee google driveen dokumentti, jossa seuraat tilannetta


Foggin Behavioral Grid

 Mallin mukaan käyttäytyminen voi tapahtua
 - kerran
 - tietyn aikaa
 - tästä lähtien

Lisäksi käyttäytymisen muutos voi olla seuraavanlainen
- tee uusi käyttäytyminen

- tee tuttu käyttäytyminen

- lisää käyttäytymistä

- vähennä käyttätymistä




sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Internet-palvelut: kolmas eksperimentti


Ylijohtaja Teppo Räisänen ideoi seuraavan eksperimentin, jossa tarkoituksena olisi keksiä keinoja koulun ruokalan biojätemäärän vähentämiseksi. Aluksi pitänee selvittää paljonko sitä biojätettä kertyy tällä hetkellä. Tämän jälkeen olisi ilmeisesti saatava Suostuttelevaa viestintää hyväksikäyttäen ne biojätteet vähenemään.

Keinojahan löytyy!!






lauantai 17. marraskuuta 2012

Tänään pannaan



Hyvät biisit soimaan. Hyvää viikonloppua kaikille pervertikoille ja miksei muillekin.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Onnettomuuspaikalta katosi laatikoittain olutta – syyllisille puhuttelu

Kanta-Hämeen poliisi on selvittänyt olutrekan onnettomuuspaikalta kadonneiden kaljalaatikoiden mysteerin.

Oluita tehtaalta myyntiä varten varastoitavaksi viemässä ollut rekka kaatui Lopella kantatie 54:llä toissa lauantaina. Osa olutlaatikoista lensi maastoon. Tutkinnan mukaan onnettomuuspaikalle hälytetyt Lopen vapaapalokuntalaiset päättivät yhdessä ottaa oluet mukaansa.

Poliisi takavarikoi anastetut oluet tutkinnan ajaksi, jonka jälkeen oluet hävitettiin.

Lähde: http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/11/1657313/onnettomuuspaikalta-katosi-laatikoittain-olutta---syylliset-selvilla

Internet-palvelut: Tänään näyteltiin

Kävimme tunnin alussa läpi Persuasive designia näytelmän avulla. Näyttelimme tosielämän tilanteen, jossa käytetään suostuttelemista ja vakuuttamista.

Meidän ryhmä esitti aiheen Tupperware-kutsut.

torstai 15. marraskuuta 2012

Jukka on rakastunut

"Tsekkaa toi lärvi, mää oon rakastunu.
Tsekkaa noi tissit, mää oon rakastunu.
Tsekkaa toi perse, mää oon rakastunu.
Mää oon rakastunu, mää oon rakastunu."
 


Internet-palvelut: Connectivism


Konnektivismi on digitaalisen ajan oppimisteoria, jossa teknologia nähdään tärkeänä ja erottamana osana oppimista.

Hyvä artikkeli http://www.irrodl.org/index.php/irrodl/article/view/523/1103
 
 
 
Videot:
 
 
 
 
 

Internet-palvelut: Tunnit 15.11.2012

Tunti alkoi Niko Pääkkösen kyselyllä, jonka me täytimme. Niko oli ollut vaihdossa Saksassa ja kertoi meille vaihtokokemuksistaan. Käykäähän tutustumassa hänen blogiin > Nikon blogi .

Itse en tällä hetkellä ajattele vaihtoa omalle kohdalleni. Mutta mistäpä sen tietää vaikka tulisi joku päivä vielä eteen.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Matti - Elämää suurempi filosofi

"Kaikkihan meistä on syöny makkaraa. Mutta kuka meistä on syöny ylikypsää Tapolaa?"

"Kyllähän se Rosberg puhui sijoitusasioista, mutta ei mulle ole mitään iloa siitä että laitan rahoja jonnekin Monacoon. Jos saan ite valita, niin puhtaana käteen, kiitos."

"Elokuva oli täyttä fiktiota, mutta oli siinä vähän faktaakin."

"Laulaminen on niin kuin vaimon päälle menee: kyllä se siitä lähtee."

"Olen varautunut jokaiseen päivään. Huomiseenkin."

"Jos päästä jotain puuttuis, niin kai sitä sinne olis ruiskutettu." (Matti eräässä tv-haastattelussa, koskien ADHD-oireeseen liittyvää mahdollista aivojen välittäjäainepuutosta)

"Kivitettiinhän Jeesustakin aikanaan, mutta nyt mies on maailman maineessa."

"Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan."

"Minä sanoin sille lentoemolle, että kuulepas tyttö, minä oon lentäny paljon pidempään ja pidemmälle kun sinä ja ilman moottoreita." (Kun Matin lentokunto ei ollut ihan paras mahdollinen)

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."



MIehen puhetta

One & only



maanantai 12. marraskuuta 2012

Internet-palvelut: Liiketalouden yksikkö wikipediaan


Tepon ajatuksena oli, että me lisäisimme Oamkin liiketalouden yksikön Wikipediaan. Tehtävänämme oli miettiä mitä tietoa ihmiset haluaisivat tietää yksiköstämme.

Fiksuina ihmisinä saimme kasaan näinkin komean listan:

Olisikin aika ruveta tekemään omaa osuuttani tästä projektista.


lauantai 10. marraskuuta 2012

Tänään tulee herkkua

Sub klo 19.50 


Internet-palvelut: Eksperimentti 2

Kuusi erottavaa askelta (Six degrees of separation) tarkoittaa ajatusta, että kuka tahansa ihminen voi saada yhteyden kehen tahansa muuhun keskimäärin kuudesta lenkistä muodostuvan yhteysketjun välityksellä. Ajatuksen on alkujaan esittänyt unkarilainen kirjailija Frigyes Karinthy vuonna 1929.

Teoriassa on siis myös mahdollista, että laksi ihmistä jotka eivät ole koskaan tavanneet, tuntevatkin toisensa kuuden muun ihmisen välisen polun kautta.

Meidän tehtävänä on tutkia onnistummeko me tavoittamaan Star Warsin Luke Skywalkerin eli näyttelijä Mark Hamill:in tämän teorian avulla.

Lähetämme kirjeen, joka on kirjoittettu englanniksi, jollekin facebook tutulle. Mielestäni teoria joutuu heti kovaan testiin!
 

Hänen tavoittamiseen taitaisi riittää kutsu ilmaiselle oluelle ?

perjantai 9. marraskuuta 2012

Internet-palvelut: Tunti hetkessä osa 2

Räisäsen Teppo halusi meiltä tietoa seuraavaan...


Mitähän lie taka-ajatuksena tai homman pointtina ? Selvinnee pian...




Mm.
Solmu (node)
- pisteet, esittävät ihmisiä, kaupunkeja jne.

Nuoli (arc)
- Yhdensuuntaisia suhteita solmujen välillä


Silta(bridge)
- Suhde, joka yhdistää kaksi verkostoa

Keskeisyys (central)
- Verkoston keskeisimmällä paikalla oleva solmu

Aste (degree)
- Solmulla olevien suhteiden määrä

Heikko suhde vs vahva suhde
- Toiset suhteet ovat vahvempia kuin toiset
  - Perheen jäsenet vs. naapurit
- Suhteen vahvuutta voi mitta yhdessä käytetyn ajan, tunteiden voimakkuuden, intimiteetin ja vastavuoroisuuden perusteella

Kummat ovat tärkeämpiä, heikot vai vahvat suhteet ?

Heikot suhteet on tärkeitä
- Business ympäristössä!
- Innovaatioissa
- Ongelman ratkaisussa
- Palkka, terveys

Tieto leviää suhteita pitkin
- Mitä vahvempi suhde, sen todennäköisemmin ihmiset tietävät samoja asioita

Heikot suhteet muodostavat siltoja. Ne yhdistävät verkostoja.

Sosiaalinen verkko ei ole staattinen vaan se muuttu koko ajan. Kahden solmun välillä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen suhde.

torstai 8. marraskuuta 2012

Internet-palvelut: Tunti hetkessä osa 1

Tänään kerätään eksperimenteistä saatu data google driven taulukoihin. Vähän lagaa....



mutta tulokset saatiin ylös ja keräämämme data osoitti WOC:n pitävän paikkansa. Viisas ryhmä on sellainen, jossa henkilöt ovat mm. eri ikäisiä ja heillä on eri koulutustausta.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Hyviä mainoksia

Ajattelin jakaa seuraavaksi tälläistä hupia






Ugoille musaa

Mitä MIES katsoo

Mikko tiedusteli blogissaan mitä tv-sarjoja MIES seuraa. Mies seuraa hyviä sarjoja. Tässä muutama niistä...






MIES ei kyllä ikinä päästäisi tuollaista suustaan, ei edes SEMISTI.

Internet-palvelut kurssi osa 2

Crowdsourcing eli joukkoistaminen tai talkoistaminen.

Crowdsourcing-termiä käytetään kuvaamaan hyvin erilaista toimintaa, mutta yleisimmin sillä tarkoitetaan yrityksen tuotekehitykseen tai sisällöntuotantoon liityvän tehtävän ulkoistamista joukolle avoimella kutsulla. Tyypillinen esimerkki on graafisen suunnittelutehtävän tai teknisen tuotekehityshaasteen heittäminen jollekin crowdsourcing-alustalle, jossa kuka tahansa voi esittää ratkaisuja tai ideoita annettuun tehtävään. Yleensä ehtoihin kuuluu, että yritys voi lopuksi päättää, minkä ratkaisun se kelpuuttaa ja palkitsee. Palkinnoksi tehtävästä voi saada mainetta, mammonaa, hyvää mieltä ja itsensä toteuttamista – tai kaikkia niitä. Suurin ongelma ja haastavin kysymys näissä crowdsourcing-malleissa on luonnollisesti se, miksi ihmiset haluaisivat osallistua ja jakaa ideoitaan juuri sinun yrityksellesi?




Lumia 920 on liian painava





maanantai 5. marraskuuta 2012

perjantai 2. marraskuuta 2012

Totuus sattuu


Paras kelkka ?


No tottakai Lynx!!


Internet-palvelut kurssi osa 1

Kurssin aloitusluennolla 1.11.2012 käsiteltiin aihetta Sosiaalinen Media ja The Wisdom of Crowds.

The Wisdom of Crowds eli Kollektiivinen älykkyys on yhteisöllisen viestinnän tuloksena muodostuva yhteinen tietämys; yhteisöön kuuluvat yksilöt tuovat omat näkemyksensä ja mielipiteensä keskusteluun, ja avoimen viestinnän tuloksena syntyy yhteinen näkemys.



Opettajana Teppo Räisänen.